top of page

HISTORIA

Kalvolaan perustettiin lasitehtaan tehdaspalokunta pääsiäisenä 1887. Ensimmäisenä paloäällikkönä toimi lasitehtaan silloinen sulatusmestari.

 

Kunnan kanssa tehdystä sopimuksesta tehdaspalokunta ratkoi kaikki kunnan alueella tapahtuneet tulipalot. Kunta hankki toiminnan tueksi neljä paloruiskua, jotka sijoitettiin Keikkalaan, Heinuun, Sittalaan ja Lintumaalle.

​

Lasitehdas oli vuosikymmeniä Kalvolan palokuntatoiminnan keskiössä. Tehtaalla itsessään koettiin vakavampia paloja ainakin vuosina 1889, 1901, 1908 ja 1927. Kunnan alueella havaitusta tulipalosta tehtiin ilmoitus lasitehtaan portinvahdille, joka välitti tiedon eteenpäin katolla olevalla sireenillä.

​

Ennen kuin Kalvolaan saatiin ensimmäinen paloauto 1950-luvun puolivälissä, kulkemisessa hyödynnettiin paikallisia ammattiautoilijoita. Paikkakunnan kuorma-autoilijoiden kanssa oli sovittu, että hälytyksen tullessa he ajavat heti lasitehtaalle noutamaan ruiskuja ja tehtaalla töissä olevaa palomiehistöä.

​

1960-luvulla palokuntaan alkoi tulla väkeä myös lasitehtaan ulkopuolelta. Sen myötä perustettiin nykyisen yhdistyksen edeltäjä, Kalvolan palomiesyhdistys. 1960-luvun puolivälissä rakennettiin myös Kalvolan palasema. Samoissa tiloissa toimitaan vielä nykyäänkin; 2000-luvulla koettiin merkittävä uudistus, kun käyttö järjesteltiin puhtaan paloaseman periaatteiden mukaiseksi.

​

Organisaationa nykyinen Kalvolan VPK ry, kunnan ensimmäinen varsinainen vapaapalokunta, perustettiin vuonna 1978. Samaan ajankohtaan kiteytyy palokuntatoiminnan murros, jossa tehtävät yleisimminkin laajenivat Suomessa tulipaloista nykyaikaiseen pelastustoimeen.

​

tilasto-kalvolan-vpk-tehtavien-maara.png
tilasto-kalvolan-vpk-tehtavat-vs-halytysosasto.png

(lähde: Kalvolan 40-vuotishistoriikki)

​

Tilastojen valossa Kalvolan VPK:n toiminta noudattaa pelastustoimen yleistä kehitystä Suomessa. Toiminta ammattimaistuu, ja miehistöllä hoidetaan alati monipuolistuvampaa toimenkuvaa. Erityisesti ensivaste-lähtöjen tuleminen osaksi toimintaa 1990-luvulla näkyy tilastoissa selvästi.

 

Numeroita lukiessa on hyvä huomioida, että tilastointi on vuosien varrella muuttunut - eivätkä 1970-1980 lukujen kirjaukset ole sellaisenaan vertailukelpoisia nykyisten lukujen kanssa. Palohälytys-nimikkeen alla on nykyisin huomattava määrä vahingontorjuntaa, eläintehtäviä, liikennevahinkoja ja niin edelleen.

 

Tilastoista tärkeintä onkin tunnistaa, että Kalvolan VPK on jo pitkään ollut Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen rajalle sijoittuvalla toiminta-alueellaan keskeinen osa pelastustoimea. Keskiarvollisesti viiden minuutin vasteajalla aseman ovista lähdetään matkaan 1,5 kertaa viikossa vuoden ympäri.

 

Kun Kalvolan VPK juhli 40-vuotisiaan vuonna 2018, koviin kansiin kirjoitettu historiikki nimettiin ansaitusti nimellä "Nopeista lähdöistään tunnettu Kalvolan VPK". Jos aseman historia ja avainhenkilöiden kertomukset kiinnostavat, ota yhteyttä ja kysy historiikkia luettavaksi! 

​

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:
  • Facebook
  • Instagram
bottom of page